Yhdistyksistä ja niiden palkinnoista

Niin se aika vierähtää kun on lystiä. Minun piti tästä nyt käsillä olevasta aiheesta kirjoittaa juttua jo marraskuussa mutta sitten se aika vain tupsahti jonnekin ja nyt ollaan jo maaliskuussa. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan joten korjataanpa tilanne. Osahan on syksyllä Instassani ville.aikas jo nähnyt nämä palkinnot eli ihan yllätyksenä tämä juttu ei tule mutta avataas nyt näitä saamiani yhdistyspalkintoja hieman enemmän.

Suomen Kosmetologien Yhdistys

Kun aikoinaan opiskelin kosmetologiksi, minulle oli aivan itsestään selvää että tulen liittymään Suomen Kosmetologien Yhdistykseen heti valmistuttuani ja saatuani tutkintotodistuksen käsiini. Nyt en tähän hätään muista liityinkö jo opiskeluaikoina opiskelijajäseneksi mutta viimeistään valmistumisen jälkeen siis liityin. Halusin että minulla on jokin kanava jossa voin seurata mitä alalla ammattipuolella tapahtuu ja halusin myös mahdollisesti verkostoitua muiden alan ihmisten kanssa. Eli lystikästä yhdessä tekemistä ja kokemista. Ja sitähän se on ollut. Silloin en tosin ajatellut jonain päivänä olevani kyseisen yhdistyksen hallituksessa mutta niinpä siinäkin vain kävi että vuonna 2012 minut valittiin hallituksen varajäseneksi. Varajäsenenä ehdin toimia yhden vuoden ja koska olin mukana juhlatoimikunnassa ja asuin Helsingissä, olin 11 vuosittaisesta hallituksen kokouksesta paikalla ehkä seitsemässä tai kahdeksassa. Vuoden varajäsenyyden jälkeen minut valittiinkin sitten hallituksen varsinaiseksi jäseneksi ja olin hallituksessa täydet kaksi kautta eli kuusi vuotta. Siinä hommassa pääsi kyllä näkemään tämän alan juttuja ihan aitiopaikalta, sekä hyvässä että pahassa. Jo ennen hallituskausiani ihmettelin miksi ihmiset ovat niin kovia valittamaan aina kaikesta mutta eivät ole itse valmiita tekemään asioiden eteen yhtään mitään. Ihmettelen sitä edelleen mutta en enää ota siitä stressiä. Jotkut vain ovat sellaisia. Silti kun itse antaa omasta ajastaan ja voimistaan yhteiselle hyvälle, ottaa välillä pattiin kuunnella iän ikuisia kitinöitä siitä ja tästä. Mutta kuten sanonnassakin kirjoitetaan, lopussa kiitos seisoo.

Kun ihan ensimmäisen kerran yhdistyksen toimistolle menin, totesin toimiston työntekijöille että olen nähnyt jossain sellaisen pienen pinssin, jossa on yhdistyksen tunnustähti. Että haluan sellaisen kun minulla on vain se normaalikokoinen. Tahtoo haluaa!! Työntekijät vain naurahtivat että se on yhdistyksen kunniamerkki eikä sitä voi ostaa vaan se pitää ansaita. Höh. Onpa onnetonta, ajattelin mutta tyydyin kohtalooni. Siinä sitten seuraavat vuodet aina toisinaan hallituksen kokouksissa päätimme myöntää kyseisen kunniamerkin milloin kenellekin ansioituneelle yhdistyksen jäsenelle. Ja ihanaahan noita merkkejä oli myöntää. On ihan parasta kun pääsee palkitsemaan kollegaa hyvin tehdystä työstä! 

Sitten tuli marraskuun 16.päivä ja yhdistyksen 80vuotis juhlagaala Vanhalla ylioppilastalolla. Gaalan alkaessa minulla ei ollut mitään kummempia ajatuksia palkittavista. Sen tiesin että yllättäisimme hallituksen varapuheenjohtajan Anne Lohinivan yhdistyksen kultaisella ansiomerkillä. Tiesin asiasta, koska olin aamulla hallituksessa pisimpään istuneena allekirjoittanut yhdessä puheenjohtaja Anne Parkkisen kanssa kunniakirjan kyseisestä aiheesta. Gaalassa puheenjohtaja sitten aloitti kunniamerkkien jaon Keskuskauppakamarin ansiomerkeistä ja niistä sitten siirtyi lopulta yhdistyksen ansiomerkkeihin. Parkkinen oli päättänyt tehdä pienen jäynän ja jättää minut sinne ihan viimeiseksi. Siinä siis ihan rauhassa pöytäseurassani siemailin viiniä kun puheenjohtaja viimeiseksi mainitsi nimeni. Hyvä ettei mennyt viinit väärään kurkkuun! Täytyy myöntää, että kun on sen seitsemän vuotta tehnyt yhdistyksen eteen duunia, ilolla tietenkin, ilman sen enempää tunteja laskematta, oli tällaisen tunnustuksen saaminen erittäin mieltä lämmittävää. En tiedä vetikö juhlasalissa tai olivatko silmälasini sormenjälkien peitossa mutta hieman tuli sumuisampi katse ja silmät aavistuksen vuotivat kun lavalle kävelin omaa ansiomerkkiäni hakemaan. Tuhannet kiitokset vielä puheenjohtajalle ja yhdistykselle tuosta ansiomerkistä. Odotan innolla koska pääsen sen rintaani laittamaan. Niin ja siis nyt minulla on nimenomaan se pienempi pinssi jota jo vuosia sitten halajin. 

The Professional Make-up Artists – Suomen maskeeraajat ry

Aikalailla samoihin aikoihin kosmetologiyhdistyksen kanssa pääsin myös Suomen maskeeraajien yhdistyksen hallitukseen. Siellä minulla on nyt meneillään kahdeksas vuosi kun hallituskausia ei ole rajattu. Ensin olin neljä vuotta koulutusvastaavana eli järjestin yhdistyksen jäsenille erilaisia koulutustilaisuuksia ja tuote-esittelyitä. Tämän jälkeen kolme vuotta meni vuorotellen puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä ilman vastuualuetta, taas vuosi puheenjohtajana ja nyt on vuorossa jälleen vuosi ilman vastuualuetta. Saas nähdä mitä sitä seuraavaksi keksii.

Alusta asti minulla oli halu lähteä kehittämään myös tätä yhdistystä eteenpäin tai ainakin tuomaan sinne pieniä uusia elementtejä jos ei muuta. Kun aloitin, Jussi-palkintoa ei myönnetty maskeeraussuunnittelusta ja halusinkin matkia kosmetologiyhdistystä omien palkitsemisesta. Ehdotuksestani maskiyhdistykselle perustettiin oma palkinto jaettavaksi joka vuonna järjestettävien maskeerauksen SM-kisojen yhteydessä I love me-messuilla. Nyt täytyy ihan rehellisesti sanoa, että jos olisin tiennyt minkälainen show syntyy siitä kun haluaa kollegoitaan palkita, olisin jättänyt ehdottamatta koko halvatun pystin perustamista. En ole koskaan kuullut niin kateellista ja pikkusieluista kitinää kuin tämän palkinnon tiimoilta. Milloin nimi on ollut huono (parempaa ei ole kukaan KOSKAAN ehdottanut pyynnöistä huolimatta) ja milloin pysti on mennyt väärälle ihmiselle tai ehdokkaana on ollut vääriä tyyppejä. Alusta asti olemme aina kysyneet jäsenistöltä kuka on palkinnon heidän mielestään ansainnut. Näistä ehdotuksista hallitus on sitten valinnut palkinnon saajat. Sanomattakin on selvää, että kun ehdolla on ollut hallituslaisia syystä tai toisesta, on kyseinen hallituksen jäsen aina jäävännyt itsensä päätöksenteosta. Silti kun palkinto on syystä tai toisesta mennyt esimerkiksi puheenjohtajalle, on kiukuteltu aiheesta todennäköisesti perusteluita sen enempää lukematta. Miksi lukea kun on lystimpää kiukutella ilman tarkempaa tietoa? Lopulta muutimme järjestelyä niin, että jäsenet ehdottavat palkinnon saajia ja myös lopulta äänestävät kuka palkinnon saa. Eipähän tarvitse sitten kenenkään kitistä asiasta. Tai niinhän sitä luulisi. Pahin rimanalitus kävi viime vuonna kun hallituksesta peräti kaksi oli jäsenien ehdottamana ehdolla palkinnon saajaksi. Eiköhän sieltä jo katkerat sielut kiljuneet että palkinto on tarkoitettu jäsenille eikä hallituslaisille ja että hallitustyön pitäisi olla pyyteetöntä ja mitä kaikkea vielä. Tunnustan pienuuteni mutta loukkaannuin aikalailla. Jos on vaivojaan säästämättä tehnyt yhdistyksen eteen töitä monta vuotta ja tulee jäsenten tahdosta nimetyksi palkinnon saajaksi niin eipä sen pitäisi olla keneltäkään pois. Mutta kateus ja/tai katkeruus, tuo suomalaisten voimavara näytti jälleen kyntensä. 

Parina vuonna meillä oli tapana myöntää sekä yhdistyksen elämäntyöpalkinto että vuoden maskitekopalkinto mutta puheenjohtajana viime vuonna tein päätöksen että vain toinen myönnetään ja jäsenet ratkaiskoot kumpi jaetaan ja kenelle. Olin niin suivaantunut ehdokkuuteni kritiikistä että olin jo astumassa syrjään. Päätin kuitenkin lopulta että minua ei pikkumaiset länkyttäjät häiritse ja pysyn äänestyksessä mukana. Onneksi kävi kuitenkin niin, että elämäntyöpalkinto voitti ja se jaettiin I love me-messuilla. Oli ilo se puheenjohtajana ojentaa pitkää uraa tehneelle Pirjo Ristolalle. Vaan vähänpä minä tiesin. Yhdistyksemme silloinen sihteeri Sini Silfvenius-Bart oli selkäni takana hiukan puuhastellut ja varapuheenjohtajana tehnyt hallituksen kanssa päätöksen että yhdistys jakaisi myös vuoden maskitekopalkinnon jäsenten äänestyksen perusteella. Ja siinä kategoriassa allekirjoittanut oli saanut eniten ääniä. Kaikki suhmurointi oli onnistuttu pitämään minulta salassa ja jopa ylimääräisille kukkakimpuille oli keksitty selitys siltä varalta että asiasta jotakin sattuisin kysymään. No enhän minä kysynyt. Enkä epäillyt mitään. Vasta siinä kohtaa kun poistuttuani lavalta sinne astui sihteeri ja otti mikin käteensä, tajusin että jokin on pielessä ja aika pian minulle selvisi asian oikea laita. Messukeskuksessakin vetää ja jälleen olivat silmäni hieman kosteat. Kun on itse aikoinaan ehdottanut palkinnon perustamista, jotta voisi palkita kollegoja ja lopulta kollegat myöntävät samaisen palkinnon minulle, ei liikutukselta voi välttyä. Se tunne nyt vain oli, ja on edelleen, aivan mieletön. Itse asiassa tätä kirjoittaessakin silmäni kostuvat uudelleen ja uudelleen. Pitäisi varmaan tilkitä ikkunat paremmin ettei vedä..

Minulle osui siis viime syksyyn palkitseminen kahden eri yhdistyksen toimesta, joille molemmille olen antanut paljon aikaani ja energiaani. Siitä kun kiitokseksi saa yhdistyksen oman palkinnon, ei voi muuta kuin häkeltyneenä ottaa kiitoksen vastaan. Ja olla kiitollinen, tietenkin.

Koska kiitokset eivät koskaan vanhene eivätkä jakamalla lopu, teen sen vielä kerran. Siispä tuhannet kiitokset Suomen Kosmetologien Yhdistys ja yhdistyksen puheenjohtaja Anne Parkkinen sekä The Professional Make-up Artists of Finland – Suomen maskeeraajat ry ja yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Sini Silfvenius-Bart sekä tietenkin tärkeimpänä jäsenet luottamuksesta ja tunnustuksesta. Lämmittävät mieltä ihan jokainen kerta kun kunniakirjat seinälläni näen.

KIITOS!!