Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Virve Fredman Täydellinen iho, opas korealaiseen ihonhoitoon
Seuraan säännöllisesti kahta tai kolmea blogia, yhtä kosmetiikkablogia ja kahta lifestyleblogia. Seuraamani kosmetiikkablogi on Virve Fredmanin Ostolakossa. Vuosien mittaan olen tykästynyt Virven tapaan kirjoittaa ja kertoa tuotteista ja asioista eikä ole vain yksi tai kaksi tuotetta, jotka on ollut ”pakko saada!” koska Virve on tuotetta kehunut. Syyskuussa luin, että Virve julkaisee kirjan Täydellinen iho, opas korealaiseen ihonhoitoon. Noh, minähän olin saman tien kustantajaan yhteydessä että tahtoo haluaa. Vastausviestistä olin aistivinani hienoista huvittuneisuutta kun vastasivat että toki lähetämme sinulle oman kappaleesi mutta että kirja julkaistaan vasta 17.1. Siitä asti olen odottanut kirjaa saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Ja viime viikon maanantaina se vihdoin kolahti postiluukusta!! Ihanuutta!!
Kirja on kaikkinensa juuri sitä mitä osasin ja uskalsin Virveltä odottaa. Tinkimättömään tyyliin kirjoitettu aiheen todellisen asiantuntijan teos, jota on todellakin ilo lukea. Tässä nyt kun olen tovin itse kosmetiikka-alalla työskennellyt, on ihonhoito aiheena tietenkin enemmän kuin tuttu. Silti tästäkin kirjasta tuli pari ahaa-elämystä ja pientä lisäoppiakin. Ja vaikka kirja onkin kuluttajille suunnattu, ei ammattilainenkaan pääse pitkästymään kun aiheeseen tutustuu.
Kirjassa käydään sopivan perusteellisesti läpi paljon ihmetystä, hämmästelyä ja huokailuja aiheuttanut korealainen kymmenvaiheinen ihonhoitorituaali vaihe vaiheelta ja tuote tuotteelta. Kirjasta löytyy tietenkin myös yleisimmät ja tärkeimmät korealaisen kosmetiikan raaka-aineet sekä erilaisten tyypillisempien ihotyyppien hoito-ohjeet. Q&A-osiossa oli mielenkiintoisia kysymyksiä vastauksineen mm. ihon hoitamisesta aamuisin tai happojen ja muiden aktiiviaineiden yhdistelemisestä. Sokerina pohjalla oli opas kosmetiikkaostosten tekoon itse paikan päällä eli Koreassa ja sadan korealaisen kosmetiikkamerkin esittelyt. Tuhti lukupaketti. Ihanaa!!
Ulkoasultaan kirja on ääreest tyylikäs. Ja tässä tapauksessa kansi todellakin kertoo mitä sisäsivuilta on lupa odottaa. Kirja on kaunis, seesteinen, sopivan värikäs mutta kuitenkin rauhallinen. Tyylikäs kannesta kanteen. Kuvat ovat ihastuttavan ajattomia eikä niiden tuijottamiseen kyllästy. Toisaalta kuvat ovat tarpeeksi eleettömiä ettei huomio mene pois itse aiheesta.
Kun aikoinaan aloin Virven blogia lukea, en ollut ihan varma mitä blogista tai kirjoittajasta ajattelisin. En asialla sen enempää päätäni kuitenkaan vaivannut sillä kukin tyylillään ja tavallaan ja jos en blogista olisi pitänyt, tuskin olisin sen pariin kerta toisensa jälkeen myöskään palannut. Vuosien saatossa Virvestä on tullut vahva kosmetiikan ammattilainen, jota itse ihailen ja arvostan. Minulla on joitakin ammatillisia idoleita ja täytyy sanoa että Virve on nykyään yksi heistä tinkimättömän ammattimaisuutensa vuoksi. Olen myös äärettömän onnellinen Virven puolesta, sillä hän on nyt päässyt toteuttamaan jo lapsuudesta kyteneen haaveensa kirjan kirjoittamisesta.
Sydämeni pohjasta Virveä tästä virstanpylväästä onnittelen ja kiitän upeasta kirjasta!
Kirja saatu kustantajalta (WSOY)
*mainoslinkki
3 replies to “Virve Fredman Täydellinen iho, opas korealaiseen ihonhoitoon”
Virve
Kiitos Ville kaikista ihanista sanoista! <3 <3
Krisu
Ehdottomasti tämä täytyy lukea! Ja näin alan ammattilaisena on ollut hieno seurata Virven kehittymistä vuosien aikana. Kirjoittaminen ja ulosanti on hioutunut ja minustakin tuli pikkuhiljaa fani. Itse seuraan kahta kosmetiikkablogia säännöllissti ja tämä on niistä se toinen. Eikä ole mennyt seuraaminen hukkaan kun nyt olemme näin hienon lopputuloksen äärellä eli oma kirja ????
Ville
Mulla heräsi nyt tietenkin kiinnostus että mikäs se on se toinen kosmetiikkablogi mitä luet? Aina kiinnostaa uudet blogit =)
Related Posts
Yhdistyksistä ja niiden palkinnoista
Niin se aika vierähtää kun on lystiä. Minun piti tästä nyt käsillä olevasta aiheesta kirjoittaa juttua jo marraskuussa mutta sitten se aika vain tupsahti jonnekin ja nyt ollaan jo maaliskuussa. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan joten korjataanpa tilanne. Osahan on syksyllä Instassani ville.aikas jo nähnyt nämä palkinnot eli ihan yllätyksenä tämä juttu ei… Lue lisää
Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää
Tänään sain sen vihdoin käsiini. Uunituoreen esikoisteokseni Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää. Olen kirjoittanut kirjan oppaaksi niille, joita ihonhoito ja kosmetiikka kiinnostaa mutta jotka eivät ole ihan täysin varmoja siitä mitä ostaa ja mitä käyttää, koska ja miksi. Kirja on siis perusteos, jossa lähdetään liikkeelle ihan siitä mikä iho on. Eli siis perusteista. Sanoinko… Lue lisää
Islantia ihmettelemässä
Meikäläisen elokuu vaihtui syyskuuksi tällä kertaa hieman erilaisissa merkeissä, piipahdin nimittäin Islannissa yhteispohjoismaisessa kosmetologitapaamisessa. Islannin edustajat olivat kutsuneet muiden Pohjoismaiden kosmetologiyhdistysten puheenjohtajat ja hallituksen edustajat tapaamiseen pohtimaan yhdessä kosmetologian mahdollisuuksia ja haasteita Pohjoismaissa. Suomen Kosmetologien Yhdistyksen puheenjohtaja pyysi minut mukaansa aloittamaan yhteistyötä ja pyynnöstä otettuna lähdin matkaan. Islanti Islanti on jännä maa. Pienen pieni kivikasa… Lue lisää