Lancôme Make Up Artistry

Jäin pois vakituisesta työstä kesällä 2008, eli juuri kun taloudellisen taantuman varjot alkoivat hiipiä myös Suomen ylle. Vaakakupissa painoi kuitenkin joko oma henkinen hyvinvointi tai vakituinen palkka. Koin työni sen verran ahdistavaksi, että päätin hypätä tyhjän päälle ja luottaa siihen että elämä kantaa. Ja onhan se kantanut vaikka vaikeaakin on ollut.

Ajattelin edes yhden kesän levätä ja rentoutua ja päätin hakeutua kesäksi laivalle töihin konsulentiksi eli töihin suoraan kosmetiikkafirmalle, ei laivayhtiölle. Sain vinkin soittaa ihanalle Katjalle L’Orealille ja saimme sovittua aamiaispalaverin. On kyllä ehdottomasti rennoin työhaastattelu, jossa olen ikinä ollut. Eipä siinä hirveästi töistä juteltu kun oli niin paljon kaikkea muuta puhuttavaa. Sen verran kuitenkin piti, että saimme sovittua koska laitan nimen paperiin ja koska aloitan. Tämä siis toukokuussa 2012. Samoissa kesätöissä olen edelleen. Vuoden vaihteessa 2012-2013 minut nimittäin vakinaistettiin ja sillä tiellä siis ollaan. Tyytyväisenä seilasin Helsingistä ja Turusta Tallinnaan ja Tukholmaan ja pörräsin eri paateilla. Katjalla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni.

Muistan yhden puhelun syksyllä 2013, jossa Katja sanoi olevansa seuraavan viikon tiistaina Lancômen make up artistin Petr Blechan kanssa ja haluavansa tavata minut. Kysyessäni tulenko toimistolle Helsingissä sain vastaukseksi että ei vaan Osloon. Eli ei muuta kuin matkaan vain Petriä ja Katjaa tapaamaan.

Tapaaminen koski Petrin vetämää Lancôme Make Up Artistry-ryhmää, johon silloin kuului kymmenisen jäsentä. Ajatuksena oli, että keskitymme omissa myyntipisteissämme (muut lentokentillä ja minä laivoilla) buustaamaan Lancômen meikkimyyntiä ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Eli taas oli työhaastattelun omainen tapaaminen tiedossa. Ja hyvinhän se meni. Vuoden 2014 alusta minut liitettiin kyseiseen ryhmään.

Parasta antia kyseiseen porukkaan kuulumisessa on seminaarit Pariisissa kerran vuodessa. Mitään lomamatkoja ne eivät ole, vaan täyttä työtä aamusta iltaan mutta siellä pääsee keskustelemaan muiden saman sarjan kanssa työskentelevien tyyppien kanssa ja vertailemaan täysin erilaisten kulttuurien toimintaa. Viimeksi esimerkiksi kesäkuussa Dubain kentällä työskentelevät kertoivat miten asiakkaat haluavat siellä kerrostaa ihan kaikkea tuoksuista ripsiväriin ja miten voi joskus olla vaikeaa keksiä eri yhdistelmiä. Pohjoismaalaiset seminaarilaiset naureskelivat keskenään kun meillähän otetaan se yksi maskara ja sillä pitää pärjätä hamaan loppuun asti.

Yksi mieleen jäänyt kokemus seminaarireissuilta oli helmikuussa 2014, kun osallistuimme Pariisin muotiviikoille Raphaelle h’Limin näytökseen. Meidät oli jaettu kahteen tiimiin, joista toinen teki näyttävät rajaukset ja toiset hyvän pohjan ynnä muuta hienosäätöä. Pääsin onneksi siihen pohjaryhmään.

Ihmettelin kyllä hieman sitä aikataulutusta. Tekijöitä oli 12 ja malleja 10, aikaa melkein kolme tuntia. Tokihan on hyvä aikaa varata mutta kun olin missikuvioissa tottunut kolmessa tunnissa yksin meikkaamaan 10 tyttöä… Kun aikaa oli, meikkasin kolme tyttöä ja pari toimiston daamia kun tulivat ihmettelemään että meillä oli viimeisen mallin kanssa aikaa tanssiakin vaikka hommat olivat vielä kesken ja aikataulu todella kiireinen. Kiire on niin suhteellista.

Muuten meillä on ollut siellä hauskaa meikkikarusellia, jossa asiakkaat ovat vaihtaneet paikkaa tyyliin vartin välein ja on pitänyt siinä ajassa putsata vanha meikki pois ja laittaa uusi tilalle. Tietenkin olemme käyneet läpi myös tulevia uutuuksia ja meikkien teknologiaa sekä meikanneet myös rauhaisasti yhden jos toisenkin asiakkaan.

Tällä hetkellä ryhmä on kasvanut kolmeenkymmeneen henkilöön mutta fiilis on silti kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin meitä oli yhteensä vain kaksitoista. Lancôme lähentää ihmisiä. Tänä kesänä Pariisissa oli suht lämmintä kun siellä seminaarissa olimme ja seminaaritilan lämpötila kipusi hetkessä ja helposti yli 30°. Meikkaa siinä sitten ja ole aistikas kun hiki valuu joka paikasta. Mutta niin se vain meni, hymyssä suin, mitä parhaimmassa seurassa.

Kun katsoin noita runsaita kuvia, joita olen tässä vuosien saatossa sieltä ottanut (ensimmäiseltä reissulta 7 kuvaa, toiselta vuodelta ei ole yhtään ja tältä vuodelta oli omia kuvia kaksi), tuli ehkä pieni haikeus ja ikäväkin kaikkia niitä mahtavia tyyppejä, joiden kanssa sain taas kolme päivää siellä viettää. Ehkä ensi vuonna jälleen…