Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Kauneusmatka Tallinnaan: Viro hurmasi luonnonkosmetiikalla
MAINOS / PR_matka / Visit Estonia
Kaunis maaliskuinen viikonloppu. Kevät viittä vaille puhkeamassa kukkaan. Mieli täynnä odotusta. Jostain. Tarkemmin on vaikea sanoa, mutta tunne on sama kuin aina keväisin. Oli siis mitä mainioin hetki lähteä pienelle kauneusmatkalle Tallinnaan ja hieman sen ulkopuolellekin. Meitä lähti Visit Estonian kutsumana kourallinen kauneustoimittajia tutustumaan mielenkiintoiseen virolaisen kosmetiikan maailmaan ja uusimpiin käänteisiin.
Matkustimme Tallinnaan perjantaina alkuillasta Tallinkin Mega Starilla, joten perjantain ohjelmassa oli vain illallinen. Se tarjoiltiin vanhassa kaupungissa idyllisessä ravintolassa Peet Rootissa. Ravintola ammentaa raaka-aineensa läheltä virolaisilta tuottajilta ja yrittäjiltä – kestävän kehityksen mukaisesti tottakai. Söin ehkä elämäni parhaan tartar-pihvin! Ensimmäinen yö majoituttiin Boutique Hotel Nunnessa. Olisin voinut jäädä siihen sänkyyn koko päiväksi. Paitsi tietysti aamiaisella olisin käynyt. Useasti. Herkullinen. Herkullinen! Nunne on myös ainut hotelli, missä olen koskaan eksynyt. Käytävät menevät sikin sokin ja vinksin vonksin. Mikä tietysti lisää paikan charmia. On siellä selkeät opasteetkin mutta enhän minä nyt niitä. Tiedäthän.
JOIK
Lauantai valkeni kauniin aurinkoisena ja oli aika aloittaa virolaiseen kosmetiikkaan tutustuminen. Ensimmäisenä vuorossa oli JOIK. Se on paikalliseen tuotantoon ja kestävään kehitykseen sitoutunut luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteita löytyy jo Suomestakin. Tuotteita löytyy runsaasti – niin vastikään uudistettu ihonhoitolinja, meikkituotteet, huonetuoksut kuin soijavahasta tehdyt tuoksukynttilätkin. En ole suuri tuoksukynttilöiden ystävä niiden toisinaan hieman teennäisen tuoksun vuoksi, mutta näitä piti parit ostaa mukaan. Mukaan lähti basilika&minttu sekä kuusi. Toinen pääsee liekehtimään kesällä, toisen säästän syksyyn ja talveen. Tuotteiden raaka-aineet tulevat nekin pääsääntöisesti eri puolilta Viroa. Esimerkkeinä mainittakoon koivunmahla Võrumaalta ja punainen levä, karpalo sekä alfalfa Saarenmaalta.
Pääsimme myös itse kokkailemaan ja kuten kollega ja matkaseuralainen Satu totesi omassa somessaan, porukkamme keski-ikä tipahti varmaan 40 vuotta, kun pääsimme leikkimään väriaineilla ja tuotteilla. Teimme siis itsellemme ihan omat hoitavat värilliset huuliöljyt. Odotan innolla, että pääsen testaamaan myös muita sarjan tuotteita.
RAHU Care
Innostuimme värien kanssa leikkimisestä niin paljon, että olimme heti aikataulusta hieman myöhässä. Hups. RAHU Care on kampaaja Paula Heintaren perustama tuotesarja, joka keskittyy hiusten ja hiuspohjan hyvinvointiin ja tasapainottamiseen. Yllätytkö, jos sanon että ympäristöystävällisesti? Sarjan ytimessä ovat vedettömät palasamppoot ja -hoitoaineet. Itsehän kiinnostuin heti herkälle ja psorista kärsivälle päänahalle tarkoitetusta öljystä ja palasamppoosta, joten ne oli pakko ostaa mukaan. Palaan niihin sitten tuonnempana. Näitä tuotteita saa tällä hetkellä Suomen verkkokaupasta, mutta he etsivät myös hyviä jälleenmyyjiä eli tarkoitus on laajentaa Suomeen lähiaikoina.
Ja koska päivän teemana oli kosmetiikkakokkailu, leikimme hieman tuoksuöljyillä ja viimeistelimme omat hiusöljymme omaan nenään parhaiten sopivilla tuoksuöljy-yhdistelmillä. Tipautin omaan pullooni greippiä, ylang-ylangia ja patsulia. Mutta ei ole ihan niin helppoa kuin luulisi, tuo tuoksuilla leikkiminen. Monta vaihtoehtoa tuli kokeiltua ennen noihin lopullisiin päätymistä. Moni etukäteen kiinnostava osoittautui lopultakin sen verran ”kamalaksi”, ettei voinut ajatellakaan sellaista omaan seokseen.
Tällaiseen työpajaan pystyy osallistumaan pienellä porukalla ja suosittelen sitä kyllä. Ei meidän joukkoa nyt muutenkaan hiljaiseksi voi sanoa, mutta jälleen pääsivät sisäiset lapset meuhkaamaan ja huolella. Liika sijaitsi ennen niin huonomaineisella Koplin alueella mutta koska kaikki muuttuu, on Kopli nykyään hyvin trendikästä aluetta hyvine ravintoloineen, kuten vaikkapa Kopli Köök, missä nautimme lounaan.
Lounaan jälkeen piipahdimme Viru-keskuksen neljännessä kerroksessa, missä on nykyään sangen tyylikäs ja monipuolinen kauneuden ja hyvinvoinnin maailma. Sieltä löytyy niin esteettisiä palveluita, hammaslääkäreitä kuin kuntosalikin.
Virun jälkeen oli aika mennä metsään. Lähdimme Laulasmaalle LaSpa-kylpylähotelliin, jonka juuri remontoidut huoneet ottivat meidät avosylin vastaan kietoen mielet ihanan rentouttavaan saaristolaistunnelmaan. Meren ja mäntymetsän tuoksu toi mieleen ihania lapsuuden muistoja Turun saaristossa vietetyiltä vuosilta.
LaSpasta löytyy monen monta erilaista saunaa ja allasta sekä tietenkin erilaisia hoitoja. Itse pääsin rentouttavaan kokovartalohierontaan ja suolahuoneeseen mutta ensin saunaan.
Saunarituaali
Ulkosaunassa järjestetään saunarituaali, jossa saunamestari löylyttää ja vihtoo saunojat. Edellisestä vihtomisesta on itselläni aikaa pitkälti toistakymmentä vuotta. Isovanhempien mökillä pappa sitoi vihdat ja maailman parhaassa puusaunassa pääsin vihdoista ja vihtomisesta nauttimaan. Vihdan tuoksu toi mieleen muistoja mammasta ja papasta ja ikävähän siinä iski, heidän seurastaan kun en enää pääse nauttimaan. Siinä lauteilla poskille vieri niin hikipisarat kuin kyyneleetkin. Vetistely loppui kuitenkin lyhyeen saunamestarimme Svetlanan heittäessä sangollisen kylmää vettä päälleni. Jotenkin innostin Svetlanaa, sillä vihtomisessa oli kohdallani ehkä ihan hitusen enemmän voimaa kuin muiden kohdalla. Vaan välikös tuolla, kokemus oli ihana ja nautin täysin siemauksin.
Illallinen nautittiin LaSpan yhteydessä olevassa Wicca-ravintolassa, jota johtaa Viron tunnetuin ja palkituin naiskeittiömestari Angelica Udeküll. Onpa ravintola mainittu Michelin-oppaassakin. Enkä ihmettele yhtään, siksi herkullista, tyylikästä, suussa sulavaa, mietittyä, mitä tahansa ruokaan liittyvää superlatiivia se ruoka oli. Ja ne viinit. Kertakaikkisesti. Huokaus ja haaveilu niistä annoksista. Illallisen jälkeen piipahdimme vielä hiekkarannalla katsomassa tähtiä, mutta sitten pitikin päästä katsomaan niitä peiton alta. LaSpassa halutaan panostaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja koska uni on yksi tärkeä osa sitä, on vuoteisiin ja vuodevaatteisiin panostettu erityisen paljon. Ja voi jestas, sanon minä. Kroonisesti huonosti nukkuvana sitä osaa kyllä arvostaa, kun näihin asioihin on panostettu. Jälleen sänky, johon olisin voinut jäädä pötköttämään pidemmäksikin aikaa. Tallinna ja LUUV kuitenkin kutsuivat, joten kamat kasaan ja matkaan!
LUUV
Matkan teemana oli vahvasti luonnonmukaisuus, kestävä kehitys ja paikallisuus ja hyvä niin. On myös aina inspiroivaa ja kiinnostavaa tavata ihmisiä tuotemerkkien takana.
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä tapasimme Marju Seppin miehineen – naisen ja perheen merkin takana. 2017 Marju perusti oman tuotemerkin halunaan luoda uniikkeja, innovatiivisia ja luonnonmukaisia kosmetiikkatuotteita. Marjun kosmetologitausta antaa hyvät eväät tuotteiden suunnittelulle niin omalle tuotesarjalle LUUVille kuin muillekin kosmetiikkamerkeille. Raaka-aineina sarjassa käytetään esimerkiksi tyrniä, koivunmahlaa, karpaloa ja hunajaa. Itse nappasin mukaan seerumin, jossa on käytetty eksosomeja – kosmetiikan tämän hetken uutta tulokasta. Perheyritys on pieni ja ketterä ja uusia tuotteita kehitetään jatkuvasti. Myös Suomen valloitus on aluillaan.
Matkan päätti mielenkiintoinen, vaikkakin hieman sateinen, opastettu kierros vanhassa kaupungissa aiheena keskiaikaisen kauneuden ja terveyden hoitoperinteet. Pienen shoppailutuokion jälkeen Tallink Mega Starin Comfort lounge kietoi väsyneet matkaajat lempeän pehmeään syleilyyn.
Kiitos matkasta Visit Estonia ja Wolfcom PR and Creative Communications, upeaa seuraa unohtamatta!.
Related Posts
Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää
Tänään sain sen vihdoin käsiini. Uunituoreen esikoisteokseni Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää. Olen kirjoittanut kirjan oppaaksi niille, joita ihonhoito ja kosmetiikka kiinnostaa mutta jotka eivät ole ihan täysin varmoja siitä mitä ostaa ja mitä käyttää, koska ja miksi. Kirja on siis perusteos, jossa lähdetään liikkeelle ihan siitä mikä iho on. Eli siis perusteista. Sanoinko… Lue lisää
Nanoneulaus – hehkuva & elinvoimainen iho
Täydellisen raikas alku iholle – kokeile nanoneulausta! Kevät on ihanteellista aikaa panostaa ihon hyvinvointiin ja uudistumiseen. Pimeät talvikuukaudet alkavat olla takana ja on aika alkaa valmistella iho vastaanottamaan kesä (ja kärpäset). Nanoneulaus on innovatiivinen ja tehokas tapa palauttaa ihon hehku, tasapainottaa sen rakennetta ja tukea sen luonnollista uudistumista. Jos etsit ihonhoitoa, joka todella toimii –… Lue lisää
Mikroneulauksen hyödyt
Mikroneulauksen suosio ihon epätasaisuuksien ja ongelmien korjaajana on kasvanut viime aikoina hurjasti. Varsinkin ammattikosmetiikassa eli kosmetologien hoidoissaan käyttämässä kosmetiikassa. Eikä mikroneulaus muille kuin ammattilaisille kuulukaan. Ammattikosmetiikasta puhuttaessa tuntuu että kohta jos ei joka toisella niin joka kolmannella sarjalla alkaa olla omat mikroneulauksensa. Ja hyvä niin. Ala kuin ala tarvitsee innovaatioita ja mahdollisesti uusia näkökulmia jo… Lue lisää