Alussa ei ollut edes ajatusta…

Aina silloin tällöin joku kysyy minulta miten olen päätynyt kauneudenhoitoalalle ja nimenomaan kosmetologiksi, enkä esimerkiksi kampaajaksi kuten niin monet muut miehet.

Tässäpä pieni tarina.

Miten minusta tuli kosmonautti?

Alussa oli poika joka halusi kokiksi. Itse asiassa vielä yhdeksännen luokan tammikuussa minulle oli aivan selvää, että haen opiskelemaan kokiksi, teen valmistumisen jälkeen töitä muutaman vuoden ja lähden Ranskaan opiskelemaan lisää. Ihan selkeä kuvio. Sitten tuli helmikuu ja olinkin vaihtanut kokin opinnot lukioon. En sittenkään halunnut kokiksi.

Lukion jälkeen pohdin eri vaihtoehtoja ja päädyin Hartolaan. Kaikista maailman paikoista Hartolaan, tuohon Suomen omaan kuningaskuntaan. Opiskelin paikallisessa kansanopistossa venäjän alkeita yhden lukuvuoden. Omalla tavallaan sangen lystikästä. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Silloin ei ihan joka päivä naurattanut vaikka hauskaakin meillä kyllä oli. Joitakin frendejä minulla on tuolta vuodelta edelleen.

Seuraavaksi olikin vuorossa armeija. Sen hoidin kahdessa viikossa. Jotakin piti keksiä äkkiä ja olin itse asiassa jo muuttamassa Lahteen opiskelemaan kokiksi (taas tuo kokkikoulu!!) mutta viime hetkellä päätinkin lähteä Huittisiin sikäläiseen kansanopistoon opiskelemaan venäjää lisää. Tähän opiskeluun kuului myös kolme kuukautta Venäjällä. Aika kultaa muistot yleensä mutta kun tästä kokemuksesta on vasta runsaat 17 vuotta, en vielä pysty ihan täysin rinnoin ylistämään opintojen nautinnollisuutta. Kielestä sinänsä olen aina tykännyt ja hain ihan yliopistoonkin pari kertaa venäjää lukemaan mutta en päässyt. Hain myös Helsingin yliopistoon Aasian ja Afrikan kielet ja kulttuurit laitokselle ja olisin kovasti halunnut opiskella egyptologiaa sekä arabiaa ja islamin tutkimusta mutta edelleen yliopiston ovet pysyivät minulta suljettuina. Ehkä ihan hyvä. En ole oikein koskaan ollut lukija-tyyppiä mutta silti oli jostain syystä pakko sinne hakea. Tiedä häntä miksi.

Olin yhtenä uravaihtoehtona pohtinut hoitoalaa siskoni innoittamana. Hänen kauttaan olin 13-vuotiaasta ollut kerran kesässä neljänä vuonna leiriohjaajana kehitysvammaisten leirillä ja pidin hommasta kovasti. Itse toki suunnittelin hoitajan uraa sekä erikoistumista mielenterveys-, päihde- ja huumetyöhön. Meninpä sitten vuodeksi sivariin erääseen aika kamalaan vanhainkotiin. Aina hyvä valinta jos pohtii alalle lähtöä. Jotkut hoitsut käytöksineen ja koko ala yleensä näyttäytyi minulle aika tylsässä valossa ja päätin että siihenkään junaan en halua hypätä.

Silloin minulla ei ollut tietokonetta eikä atk muutenkaan ollut ihan samassa mittakaavassa kuin nykyään, joten päättääkseni tulevan ammattini, menin työvoimatoimistoon ja kaivoin hyllystä paksun opuksen, jossa aakkosjärjestyksessä esiteltiin eri ammatteja. Jokaisesta oli yhden sivun esittely. Aasta lähdin ja kun tulin k:n kohdalle, osui silmiini ammatti kosmetologi. Sitä siinä sitten lueskelin ja päätin että sitä haluan. Tahtoo haluaa!! Ihan siinä Turun työvoimatoimiston pöydän ääressä.

Usein kuulee kauniita tarinoita siitä miten kauneus on aina kiinnostanut ja ollut tärkeää ja miten on meikannut äidit ja tädit ja siskot ja serkut ja miten on kokenut kutsumukseksi työskentelyn kauneuden alalla. No, minun mielestäni kosmetologin ammatin kuvaus kuulosti todella hienolta ja mielenkiintoiselta ja päätin haluta kosmetologikouluun. Eihän minulla oikeasti ollut mitään käsitystä kosmetologin oikeasta työstä ja kuten suurin osa ihmisistä edelleen, myös minä luulin työn olevan enemmän meikkaamista tai jotain sinne päin. Muistan vain johonkin hakemukseen kirjoittaneeni haluavani olla uusi Raili Hulkkonen.

Hain Turussa kouluun ja kävin ihan pääsykokeissakin. Ensin siellä piti laskea jotain laskuja ja jatkaa jonkin kuvan piirtämistä ja lopulta vääntää rautalangasta pupun pää. Luit aivan oikein, pupun pää. Sellainen Playboy-tyyppinen setti. Ja sitten oli tietenkin haastattelu. Tulokset tulivat ja olivat sitä mieltä etten ole soveltuvainen alalle. Pisteytys oli 1-5. Haastattelusta sain 4 mutta pupun pääni oli vain ykkösen arvoinen. En siis päässyt kouluun. Mutta kun olin päättänyt että minähän menen ja haluan ja teen, päätin ottaa yhteyttä yksityiseen kosmetologikouluun Turku Beauty Instituteen ja koulun rehtoriin Eija Rosenbergiin. Enää en muista miten järkeilin maksavani koulun mutta pankissa varmaan kävin.

Ensin piti kuitenkin tavata Eija. Jännitti ihan pirusti!! Juttelimme puolisen tuntia kun Eija totesi että ei tiedä miten heidän asiakkaansa suhtautuisivat poikaan kun koulun pitkän historian aikana yhtään poikaoppilasta ei ollut vielä ollut. Siinä kohtaa mietin että tämä oli tässä. En pääse. Mitäs sitten teen? Mutta Eija jatkoikin että katsotaan, tervetuloa. Onnesta pyöreänä (siihen aikaan olin ainoastaan onnesta pyöreä) aloitin elokuussa 2001 kosmetologin opinnot, vaikka en siis testien mukaan alalle sovikaan.

Hetkeäkään en ole katunut ja toivon todella ettei ole Eijakaan.

Niin ja ruokaa en edelleenkään osaa laittaa, joten ehkä jonkinlaiset keittiöopinnot olisivat olleen ihan paikallaan…