Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää
Tänään sain sen vihdoin käsiini. Uunituoreen esikoisteokseni Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää. Olen kirjoittanut kirjan oppaaksi niille, joita ihonhoito ja kosmetiikka kiinnostaa mutta jotka eivät ole ihan täysin varmoja siitä mitä ostaa ja mitä käyttää, koska ja miksi. Kirja on siis perusteos, jossa lähdetään liikkeelle ihan siitä mikä iho on. Eli siis perusteista. Sanoinko jo sanan perusteet? Käsittelen kirjassa tietenkin myös erilaisia ihon haastetiloja sekä ihon ikääntymistä. On siellä joukossa pari hyvinvointia tukevaa vinkkiäkin. Oman vastaukseni annan työssäni todella usein törmäämiini kysymyksiin ja saatanpa pari sanaa sanoa myös erilaisiin kosmetiikkaan liittyviin myytteihin. Lisäksi olen kerännyt pienen kosmetiikka-suomi-sanaston ja listannut joitakin raaka-aineita, joita kosmetiikasta löytyy. Kun siis alat tutustua kosmetiikan maailmaan, suosittelen luonnollisesti tarttumaan tähän opukseen.
Ajatus kirjan kirjoittamisesta pälkähti päähäni pari vuotta sitten. Minut oli pyydetty luennoimaan miesten ihonhoidosta I love me-messuille lokakuussa 2019. Saman vuoden elokuussa sain päähäni, että minulla pitäisi olla omassa verkkokaupassa myynnissä e-kirja miesten ihonhoidosta. Kuten yleensä tai ainakin usein käy, myös silloin tuli eteen kaikenmoista kiirettä, enkä ehtinyt opasta kirjoittaa ja asia jäi niin sanotusti vaiheeseen.
Keväällä 2020 luin somesta, että tuttavani Maria Varon kirjoittaa kirjan ja viestittelimme aiheesta. Jossain kohtaa vain tokaisin, että ehkäpä hänen kirjansa inspiroisi myös minua saattamaan projektini loppuun. Niinhän siinä tavallaan kävi, mutta ei ihan niin kuin aluksi kuvittelin.
Kävi meinaan niin, että Marian kirja julkaistiin, ja vaikka sain kutsun julkkareihin, en työkiireiltäni päässyt paikalle. Maria oli kuitenkin maininnut kirjaprojektistani kustantajalleen. Ja kustantaja sitten pirautti minulle.
Olin pitämässä hoitolapäivää Vantaalla Pähkinä-Hiuksessa, enkä yleensä asiakkaiden välissäkään hirveästi puhelimessa ehdi roikkua, vaan aina on jotain muuta puuhasteltavaa. Tällä kertaa nyt päätin kuitenkin vastata puhelimeen. Onneksi. Hippasen kyllä, täytyy myöntää, veti sanattomaksi kun alkuesittelyiden jälkeen kuulee kysyttävän josko haluaisin julkaista kirjan. Runsasta viikkoa myöhemmin minulla olikin sitten jo kustannussopimus kourassa ja kirjan suunnittelu saattoi alkaa.
Ajatuksia ja ideoitahan oli tietysti vaikka ja kuinka, ja tein selkeän työjärjestyksen ja suunnitelman itselleni. Ihan vain jo sen vuoksi, että välttyisin hirvittävältä kiireeltä ja stressiltä deadlinen lähestyessä.
Valehtelisin jos väittäisin kaiken sujuneen suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussa mutta melkein niin kävi. Vaikka keväällä meni jokunen viikko hyvää kirjoitusaikaa hukkaan sairastaessani erään piskuisen pandemiapöpön, onnistuin palauttamaan käsikirjoituksen kustantajalle vain viikon alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.
Jos minulla oli sen tuhannen asiaa pähkäiltävänä ja päätettävänä, oli yksi asia itsestään selvää. Halusin tietenkin ilman pienintäkään vaihtoehtoa, että kirjan kuvituksesta ja kuvamaailmasta vastaa rakas ystäväni ja kannustajani Aino Nieminen Last Tuesday oy:stä. Hänhän on näiden nettisivujenikin takana, joten tiesin, että yhteistyö tulee olemaan helppoa ja upeaa ja niinhän se oli. Lopputuloksen näette kirjani sivuilla.
Koska kiittäminen on aina niin kovin lystiä, haluan vielä tässä kiittää rakkaita ystäviäni tuesta ja kannustuksesta ja tehokkaasta kuuntelusta, kun olen pallotellut ideoita ja ennen kaikkea puhunut niitä ääneen odottamatta vastausta. Erityiskiitoksen lähetän Sebastianille & Matille, jotka ovat ”saaneet nauttia” pölötyksistäni enemmän kuin kukaan muu.
Kirjan saat tilattua ainakin omasta verkkokaupastani, mutta uskoisin sen löytävän tiensä kaikkiin hyvin varusteltuihin kirjakauppoihin. Sillä mikä olisi muka mielenkiintoisempaa kuin kosmetiikka?
Related Posts
Pixi Rose Flash Balm
Kevään ja kesän juhlakausi lähestyy huimaa vauhtia! Vaikka mieli onkin täynnä energiaa auringon vihdoin tultua esiin monen kuukauden tauon jälkeen, saattaa iho olla eri mieltä ja näyttää sen myös värityksellään ja ulkonäöllään. Nuutunut. Harmahtava. Väsyneen näköinen. Hippasen kulahtanut. Elottoman näköinen. Hitusen turvahtanut. Aavistuksen pöhöttynytkin ehkä. Kuulostaako tutulta. Jos ei, ole onnellinen. Jos taas yksikin näistä… Lue lisää
Ongelmana maksaläiskät
Kirjoitus sisältää *mainoslinkin Hyperpigmentaatio eli maksaläiskät on iholla esiintyvä selkeärajainen ruskea tai tummanruskea pigmenttiläiskä jossain päin kasvoja. Yleisimmät esiintymispaikat ovat otsa, ohimot, posket, kaula ja huulten seutu. Eli vähän niin kuin koko kasvot. Voi niitä vartaloltakin löytyä mutta kasvot ovat suurin esiintymisalue. Varsinaista vaaraahan maksaläiskistä ei sellaisenaan ole mutta jotkut kokevat ne esteettisenä haittana. Pigmenttiläiskien… Lue lisää
Naamioiden huumaa
sisältää *mainoslinkkejä KAIKKIHAN sen tietävät, erilaiset kangasnaamiot ovat tällä hetkellä SE juttu. Kaikki niitä käyttää ja kaiken aikaa ja ovat tosi näppäriä. Taisin kirjoittaakin niistä tovi sitten lyhyesti. Voihan sen tosiaan ajatella niinkin, että jos ei erillistä lappunaamionpaikallaanpitämisnaamioasiaa halua hankkia, niin onpahan otettava itselleen pieni hetki aikaa kun täytyy olla ihan paikoillaan lappunaamioiden tehosta nauttien. Ja… Lue lisää