Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Esittelyssä: Pandhy’s, unkarilaista luonnonkosmetiikkaa
Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista unkarilainen luonnonkosmetiikka? Lyökö tyhjää? Ei hätää, niin löi minullakin vielä pari vuotta sitten. Sitten tutustuin Pandhy’siin ja ihastuin, niin ihanilta ja toimivilta tuotteet tuntuivat. Minulle luontaiseen tapaan olin ensin hyvinkin epäileväinen tuotteiden suhteen. Miten muka jokin tuollainen tuntematon ja suht edullinen merkki voisi olla hyvä ja toimiva? Koska kaikkien kukkien täytyy antaa kukkia, päätin antaa sarjalle mahdollisuuden ja otin joitakin tuotteita testiin. Niistä kerron tuonnempana.
Mikä Pandhy’s sitten on?
Pandhy’s on mielestäni hyvin mielenkiintoinen sarja, jossa yhdistyy sangen oivaltavasti luonnon omat puhtaat raaka-aineet sekä tiede ja tutkimus. Sarjan tuotekehittelijä Gertrud Borbiro on innovatiivinen daami, joka kehitystyössään miettii tuotteet ennen kaikkea käytettävyyden ja raaka-aineiden kautta, ei ehkä niinkään rahankiilto silmissä.
Sarja on saanut alkunsa depilaatiosokerista ja sokeroinnin oheistuotteista, josta sarjaa on sitten lähdetty laajentamaan ihonhoidon puolelle laajemmaltikin ja onpa sarjaan tehty myös oma pieni mineraalimeikkilinjakin. Tai no pieni ja pieni, miten sen nyt ottaa. Pari eri pohjaa, poskipunat, hohteet ja aurinkopuuterit, ehkä miljardi luomivärisävyä sekä kynät ja huulikiillot. Ainut ns. ”puute” on se ettei maskaraa ainakaan vielä ole mutta syy siihenkin on se, ettei Gertrudin mielestä maskaraa pysty tekemään hänen makuunsa tarpeeksi luomusti. Näin se menee.
Kuluttajalle sarja antaa kohtuulliseen hintaan loistavat ihonhoitotuotteet ja meikit läväyttämättä pöytään kymmeniä eri vaihtoehtoja. Ammattilaiselle Pandhy’s taas tarjoaa työkalun, jonka kanssa pääsee olemaan luova kun miettii erilaisia hoitomahdollisuuksia ja kokonaisuuksia. Sen verran vakuuttuneita me tuolla Impressessä (sivut ovat uudistumassa) oltiin, että päätettiin ottaa Pandhy’s meille hoitolaan yhdeksi sarjaksi. Jos siis haluaa kokeilla tuotteita niin meiltähän niitä saa. Ja hoitoja tietty kanssa. Hoitolalla on tosin tapahtunut aika paljon kaikkia muutoksia että täytyy niistä kirjoittaa ihan oma postaus jahka kaikki alkaa olla valmista.
Pandhy’s tuotteista
Nythän kaikki on tietty ihan että kerro nyt mitä kokeilit ja mitä tykkäsit!! Ja minähän kerron. Testissä minulla oli yksi kukkaisvesi, puhdistusjauhe, kaksi voidetta, kasvoöljy (YLLÄTYYYYYYS!!!!) ja seerumi.
Pandhy’s Puhdistusjauhe normaalille ja herkälle iholle
Tämä tuote on kertakaikkisen nerokas. Ja myös näppärä matkalla. Puhdistustuote, joka on jauhemaisessa muodossa, on näppärä kuljettaa vaikkapa käsimatkatavaroissa koska se ei vie tilaa omasta minigrip-pussista. Jauhe puhdistaa ihon erinomaisesti, hellästi, terveesti. Varsinkin tämän tuotteen kohdalla olin TO-DEL-LA skeptinen. Miten muka tällainen jauhe voisi puhdistaa tehokkaasti ja hellävaraisesti? Olenhan minä tietenkin kuorintajauheita kokeillut ja tykännyt mutta en välttämättä halua jatkuvalla syötöllä ihoani kuoria. Voi minua epäileväistä! Jauhetta vain kädelle ja pieni tippa vettä mukaan sen mukaisesti kuinka napakkaa kamaa haluaa. Pienellä vesitilkalla saa mekaanisen kuorinnan, suuremmalla vesitilkalla pehmeämmän vaahdon. Puhdistusjauheen eduksi voitaneen lukea se, että jauhemaisen koostumuksen takia ei tarvita erillisiä säilöntäaineita ja että jauheet sisältävät vähemmän surfaktantteja eli pinta-aktiivisia puhdistusaineita jos joku niitä pelkää tai haluaa vältellä. Ville tykkää. Unohdin tosin ottaa kuvan tuotteesta kun on eri paikassa kuin muut tuotteet.
Pandhy’s Ruusu-kasvosuihke
Ruusu on ehkä se klassisin ja tunnetuin kosmetiikan raaka-aine. Tarinan mukaan ruusuvettä ja –öljyä on tislattu ensimmäisen kerran jo muinaisessa Persiassa eli ihan pari vuotta sitten. Ruusulla on ihoa tehokkaasti rauhoittava mutta myös virkistävä vaikutus. Parhaiten ruusu pääsee oikeuksiinsa kuivalla iholla, herkällä ongelmaiholla ja aikuisella iholla mutta ruusun tulehduksia rauhoittavat ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa myös akne-ihon hoidossa. Itse laitoin ruusuveteni viime kesän helteillä jääkaappiin ja kosteutuksen ja rauhoituksen lisäksi se myös viilensi ihoani näppärästi. Vaikka tuoksu onkin sangen ruusuinen, yllättäen, on ruusuvesi minulla toiminut loistavasti myös after shave-tuotteena. Minuahan nyt ei mitkään kukkatuoksut sen enempää häiritse. Muitakin kukkavesiä tietenkin löytyy mutta oma suosikkini on toistaiseksi ruusu. Piparminttu kyllä lähestyy suosikkipaikkaa uhkaavasti. Ruusuveden inci on rosa damascena flower water, citronellol ja geraniol. Kaksi jälkkimäistä esiintyvät ruusussa luonnostaa, joten siksi ne listalla ovat. Lisätty niitä ei erikseen ole.
Pandhy’s Rathany lotion
Toinen testaamistani voiteista on Rathany lotion, kaikille ihotyypeille sopiva kosteuttava ja rauhoittava voide tai emulsio on ehkä oikeampi kuvaus tuotteen täyteläisyydestä. Maahantuojan suosituksen mukaan voide sopii erityisen hyvin ongelmalliselle ikääntyneelle iholle, ruusufinnille ja couperosalle. Itsehän tietysti peilaan kaikkia tuotteita aina psorini kautta eli että miten tuote sopii psorille, ärsyttääkö psoria vai rauhoittaako vai mitä tekee. Tämä rauhoitti. Voide sisältää ratanian juuriuutetta (krameria trianda root extract), jolla on tehokkaasti tulehduksia rauhoittava ja ihoa korjaava vaikutus. Voide on kevyt koostumukseltaan ja tuoksultaan. Se imeytyy ihoon nopeasti ja toimii päästä varpaisiin. Itse käytän tätä varsinkin matkoilla koko kropalla rauhoittamaan myös käsivarsissa olevaa psoria. Toimii tämäkin myös parranajon jälkeen. Eikä hinnalla ole pilattu. 150ml voide maksaa naurettavan vähän eli 29,90€. Että raaskii todellakin vetäistä myös jumalaiselle vartalolle.
Pandhy’s ACV forte
Toinen käytössäni olevista voiteista on löytänyt tiensä ihonhoitopöydälleni itse asiassa jo kahdesti eli toinen purkki on menossa. Aika harvassa on muuten ne tuotteet joita olen useamman kappaleen käyttänyt. ACV Forten pääraaka-aine on omenaviinietikka. Kyllä, luit aivan oikein. Voide sisältää etikkahappoa, maitohappoa ja propionihappoa, jotka antavat voiteelle erittäin vahvan antiseptisen ja antibioottisen tehon. Tuote hillitsee tulehduksia, aknea, ihon punaisuutta ynnä muita ihoärsytyksiä. Incin mukaan voiteessa on myös kolloidista hopeaa, joka myös on omiaan rauhoittamaan ärtynyttä ihoa. Tästä voiteesta rakkauteni Pandhy’sin ihonhoitoon itse asiassa alkoi. Tästä ja Miraculum-öljystä.
On tällä tuotteella yksi huonokin puoli. Voide meinaan varsinkin vastalevitettynä tuoksuu pienen hetken omenaviinietikalle ja minulle tulee aina ihan valtava salt & vinegar-sipsien himo. Toistaiseksi olen pystynyt niitä välttelemään mutta kuinka kauan?
Pandhy’s Shield booster
Seerumiksi valitsin ihon omaa suojausta vahvistavan Shield boosterin. Seerumi parantaa ihon aineenvaihduntaa, kosteustasapainoa sekä tuhoaa vapaita radikaaleja. Vaikka seerumi vähentääkin ihon ikääntymistä ja ihon elastisuus paranee, valitsin tuotteen kuitenkin ehkä eniten sen tulehduksia estävän vaikutuksen vuoksi. Ihon rakenteen ja ulkonäön paraneminen on ihan kiva sivuvaikutus näin ikäkriisin kynnyksellä.
Huomaan nykyään kiinnittäväni enemmän huomiota tuotteiden rauhoittavaan, kosteuttavaan ja tulehduksia hillitsevään vaikutukseen kuin energisoivaan, kirkastavaan tai anti-age-vaikutukseen. Kukin tietysti aina peilaa tuotteita omien tarpeidensa kautta. Täytyy itse asiassa tunnustaa, että nykyään todella helposti jopa hieman kavahdan, jos minulle tarjotaan tuotetta joka on todella paljon ihoa aktivoiva ja elvyttävä. Vaikka kilometrejä ja valvottuja öitä onkin takana, koen silti ihoni olevan sen verran hyvässä kunnossa ainakin toistaiseksi, etten kovin aktivoivia tuotteita tarvitse. Ja kun lisätään vielä se tosiasia että psorille ne kaikkein aktivoivimmat tuotteet eivät parhaat mahdolliset olekaan, ei perusteluita varmaan sen enempää tarvita.
Pandhy’s Miraculum-öljyseos
Sokerina pohjalla tuote, jota ilman en enää ikinäkoskaanmilloinkaan halua olla. Pandhy’s Miraculum-öljy. Tämä on ihan uskomaton tuote. Kertakaikkisen koukuttava. ACV forte-voiteen kanssa PAndhy’s-rakkauteni sytyttänyt tuote. Tätä ilman en aio olla enää koskaan. Tai no, en ainakaan niin kauan kun tuotetta on olemassa. Jos jollekulle ei ole vielä käynyt selväksi, rakastan öljyjä ihonhoidossa. RAKASTAN!! Tuote sisältää kolmea öljyä, jojobaa, teepuuöljyä ja laventeliöljyä. Siinä se. Ja se teho!! Öljy hoitaa, pehmentää, kosteuttaa, vähentää punoitusta, rauhoittaa tulehdusta, ihoärsytystä ja mitä kaikkea. Eli aina kun tarvitaan tehokasta ihon rauhoitusta, oli ärsytyksen alkuperä mikä tahansa.
Mainitsinko jo, että psori ja helposti ärtyvä iho? Erityisesti käytän Miraculumia parranajon jälkeen jompaankumpaan voiteeseen sekoitettuna mutta välillä taputtelen jonkun tipan suoraan ihollekin. Olen kokeillut tätä öljyä myös parranajossa partavaahdon alla. Siihen tämä ei ole ehkä paras mahdollinen mutta toisaalta, eipä tätä siihen ole tarkoitettukaan ja jos haluaa matkalla säästää tilaa, en ota erillistä parranajoöljyä mukaan vaan hoidan asian tällä. Miraculum on itse asiassa yksi ainoista ihonhoitotuotteista, jotka varmuudella pakkaan aina käsimatkatavaroihin kun lentää pitää. Jos jotain muuta häviää, ei vaara ole kummoinen mutta tätä en halua hukata.
Että sellaisia tuotteita sitten niin. Jos sanalla pitäisi kuvata niin sanoisin että upeita. Kerrassaan upeita. Itse pidän erityisesti tuotteiden psoriasista rauhoittavasta ja hillitsevästä ominaisuudesta.
Kuten aikaisemminkin tuossa totesin, tuotteet ovat hinnaltaan sangen kohtuullisia. Voiteet esimerkiksi sen 29,90€ kuten myös 30ml Miraculum-öljy. Ja sanomattakin taitaa olla selvää että tuo öljy on todella riittoisa? Mikäli haluat testata näitä mainitsemiani tuotteita tai jotain muuta mahtavaa Pandhy’s-tuotetta, saat kauneuttaluonnosta.fi-verkkokaupasta* 5€ alennuksen koodilla VILLE5.
Onko Pandhy’s sinulle entuudestaan tuttu sarja?
*mainoslinkki
Tuotteet saatu
2 replies to “Esittelyssä: Pandhy’s, unkarilaista luonnonkosmetiikkaa”
Tarja Monto
Hei. Voinko soittaa tuotteista? Kiinnostaa. Ongelma iho.. Mikään ei sovi!!! Mihin numeroon? Tilaan kun tiedän enemmän? Kiitt
Ville
Moikka Tarja,
Kiitos viestistäsi. Sinun kannattaa olla yhteydessä suoraan maahantuojaan numeroon 045 881 4074. He osaavat auttaa sinua kaikkein parhaiten kun tuntevat tuotteet kuin omat taskunsa.
Ville =)
Related Posts
pH formula Touch therapy-kasvohoidon testaus
Kävin testaamassa pH formulan Touch therapy-hoitoa ja sain myös ihon pinnoituksen samalla reissulla. Tämä sama juttu hieman tiiviimmässä paketissa on ilmestynyt keväällä PINNIssä. Mikään ei tyynnytä myrskyn lailla vellovaa mieltä paremmin kuin toisen ihmisen kosketus. Ei siis ole sattumaa, että erilaiset hieronnat ovat edelleen haluttuja hoitolapalveluita happokäsittelyiden ja laitehoitojen rinnalla. pH formula nostaa omat ihon… Lue lisää
Huxley, korealaista kauneutta yksinkertaisesti
Kirjoitus sisältää *mainoslinkkejä Olen mitä ilmeisemmin hieman hitaasti lämpiävää sorttia monessakin suhteessa, en kaikkein vähiten kosmetiikan suhteen. Noteeraan kyllä jos ja kun jotain mielenkiintoista markkinoille ilmaantuu, mutta olen enemmän hidas omaksuja kuin trendien ja uutuuksien perässä etunenässä juoksija. Ja jälleen kerran taisi käydä samalla tavalla. Olin tietenkin kuullut korealaisesta Huxleysta, mutta en reagoinut siihen mitenkään… Lue lisää
Suomalaista luonnonkosmetiikkaa: Laponie of Scandinavia
*sisältää mainoslinkkejä Kerroin tuossa hetki sitten uudesta suomalaisesta miesten ihonhoitosarjasta ROKUA Skincaresta. Tuotteet ovat saaneet hyvän vastaanoton ja kaikki taputtivat pieniä karvaisia käsiään! Hippasen aikaisemmin kerroin toisesta suomalaisesta luonnonkosmetiikkasarjasta Laponie of Scandinavia ja esittelin sarjan öljyn. Sehän oli rakkautta ensimmäisellä sipauksella. Lupasin silloin että esittelen myös muut käsiini saamani sarjan tuotteet ja täältähän pesee. Laponie… Lue lisää