Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Ongelmana silmäpussit
Silmäpussit. Röyhelöt. Römpsykät. Röllykät. Mitä näitä nyt on? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuulemma. Kutsuu niitä millä nimellä tahansa, varmaan jokainen meistä on jossain kohtaa elämäänsä kärsinyt turvonneista silmänalusista eli silmäpusseista. Joku kärsii niistä ainoastaan silloin tällöin, toinen saa nauttia niistä jatkuvasti. Mikä auttaa silmäpusseihin? Kuten syitä, myös konsteja on monia kylmistä teepusseista tehokkaisiin hoitotuotteisiin. Käydäänpä läpi joitakin oivia hoitokeinoja ja tuotteita.
Silmänympärysiho
Aloitetaan parilla faktalla silmänympärysihosta. Kasvojen alueella iho on kaikkein ohuinta nimenomaan silmien ympärillä, eikä ohuella iholla juurikaan ole talirauhasia saati kollageeni- ja elastiinisäikeitä. Alueen lymfa- ja mikroverenkierto voi olla myös hidasta ja tahmeaa, joka ei varsinaisesti helpota turvotusta. Päinvastoin itseasiassa.
Silmänympärysiho joutuu päivän aikana aikamoisen kulutuksen kohteeksi:
Miksi silmänympärysiholla täytyy käyttää omia tuotteita?
Suurin osa kasvoille tarkoitetuista tuotteista on helposti liian paksuja ohuelle ja herkälle silmänympärysiholle, sillä tälle alueelle kaivataan usein hieman köykäisempiä tuotteita. Rutikuiva silmänympärysiho kyllä vaatii täyteläisemmät voiteet mutta silti nimenomaan tälle alueelle suunnitellut. Silmänympärysiholle tarkoitetut tuotteet ovat usein hajustamattomia mutta ehdottomasti ophtalmologisesti tutkittu eli ne on tutkittu silmälääkärien valvovan silmän (TIRSK!) alla. Silmäasiat ovat usein myös hajusteettomia eikä voimakkaasti hajustettuja tuotteita kannata käyttää lähellä silmiä niiden mahdollisesti ärsyttävän vaikutuksen vuoksi. Mutta jos mikään ei ärsytä eikä kutia eikä mitään muutakaan niin antaa palaa. Kokeilemalla selviää mikä sinulle sopii parhaiten.
Mistä silmäpussit johtuvat?
Silmäpussit johtuvat kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että silmänalusihon löyhään kudokseen kertyy nestettä. Ei se sen kummempaa ole. Aika itsestäänselvää itseasiassa. Turvotus on selkeimmillään aamulla, kun imuneste- eli lymfakierto on ollut yöllä hidasta.
Nesteen kertymistä aiheuttaa mm:
Nämä syyt siis kerryttävät nestettä silmien alle ja siitä on ainakin teoriassa mahdollista päästä eroon. Turvotus on aluksi tilapäistä mutta muuttuu pikkuhiljaa pysyväksi olotilaksi. Terveydellinen riski tai haitta silmäpussit eivät ole mutta esteettinen haitta sitäkin enemmän. Silmäpussit saavat meidät näyttämään väsyneiltä ja sitähän me emme halua kun aina pitää olla niin äärettömän terhakka ja puuhasteleva. Kliseisesti silmät ovat sielun peili ja kukapa haluaisi sielunsa näyttävän löysän pullealta pörhelöltä?
Jos silmänalusalueen turvotus ei ole nesteestä johtuvaa vaan dermikseen nousseista rasvasoluista johtuvaa, ei mitkään kosmeettiset hoitokeinot auta vaan tarvitaan kirurgin veistä. Joskus turvotus voi olla myös perinnöllistä eli syyttävän katseen voi luoda omiin vanhempiin. Tarkista kuitenkin ensin elintavat ennen kuin alat rääkyä vanhemmillesi.
Hoitokeinot silmäpusseihin
Jos silmäpussit ovat nesteen aiheuttamat, on hoitokeinoja vaikka kuinka. Ensinnäkin voit nukkua puoli-istuvassa asennossa tyynykasaan nojaillen. Tai voit herättyäsi hölkätä hetken paikoillasi nestekiertoa käynnistäen. Tai voit välttää kaikkea suolaista (ja ihanaa) ja alkoholia. Tai voit pitää kylmät käytetyt teepussit jääkapissa aamun turvotushetkiä varten. Vanha kikka on myös ne lusikat jääkaapissa mutta ehkäpä kylmä metalli ihoa vasten on hieman turhan raju hoitokeino. Ja sitten on olemassa erilaisia hoitotuotteita ja apuvälineitä silmäpussien hoitoon.
Lancôme Génifique Yeux Light-Pearl Eye-Illuminator
Tämä silmänympärysseerumi* on ollut käytössäni siitä asti kun olen sen käsiini ensimmäisen kerran saanut. Varsinkin niinä aamuina kun tuntuu ettei silmät aukea millään. Koostumus itsessään on tietysti taattua Lancôme-laatua kaikkine patentteineen ja uusine nuorekkuutta ylläpitävine yhdisteineen. Omasta mielestäni tässä tuotteessa ehdottomasti parasta on kuitenkin sen applikaattori. Kirurginteräksinen pylpyrä on ihanan joustavan elastomeeripötkylän päässä ja voi pojat kun tällä pylpyrällä pääsee hieromaan silmäpusseja. Aine itsessään tietenkin poistaa tummuutta ja turvotusta mutta viileä teräs tuntuu ihoa vasten kertakaikkisen virkistävältä. Ville tykkää.
KOCOSTAR Princess Eye Patch
Tottahan toki silmänympärysiholle on omat naamionsakin kun löytyy kerta seerumitkin. Itse olen ihastunut näihin naamiolappuihin*, joita löytyy nykyään todella monelta merkiltä. Kiitos korealaisen kosmetiikan. Hydrogeelistä valmistetut laput tuntuvat viileiltä silmien alla ja virkistävät oloa roimasti. Yhdessä silmäniskussa iho on kosteutettu ja raikas ja turvotus huomattavasti huomaamattomampaa. Edes pitkä 20-30 minuutin vaikutusaika ei haittaa, nämä laput meinaan pysyvät hyvin paikoillaan ja naamion vaikutusajalla voi hyvin puuhastella asioita joita muutenkin puuhastelisi.
Aina ei välttämättä tarvitse erikoisjuttuja turvotusta poistamaan vaan mikä tahansa viileä käy. Vaikkapa ne käytetyt viileän kosteat teepussit. Tai jonkin voiteen mukana tullut metallinen spaatteli/hierontapylpyrä. Tai koko kasvojen hierontaan tarkoitettu jaderulla*, jonka kapealla päällä saa hyvin hierottua myös silmäpussit pienemmiksi. Ehkä. Jos ei ole jo kroonista. Niin ja aina voi vältellä niitä suolaisia juttuja illalla. Tai hölkätä paikoillaan. Tämä on ehdottomasti oma henkilökohtainen suosikkini kaikista vinkeistä joita olen kuullut.
Turvotus ei suinkaan ole ainut silmänympärysihon ongelma vaan niitä on toki muitakin. Niihin palaan omissa postauksissaan, nyt keskityttiin vain röyhelöihin.
Onko sinulla jotain ihanparasta vinkkiä silmäpussien poistoon?
Tuotteet saatu
*mainoslinkki
Related Posts
ROKUA Skincare
Innostun aina kun kuulen uudesta ihonhoitosarjasta. Ilahdun kun kuulen uudesta suomalaisesta ihonhoitosarjasta. Kiinnostun kun kuulen uudesta miesten ihonhoitosarjasta. Yrittäkääpä siis kuvitella fiilikset kun kuulin uudesta suomalaisesta, nimenomaan miesten iholle suunnitellusta ihonhoitosarjasta!! Ja vieläpä sertifioidusta luonnonkosmetiikkaihonhoitosarjasta. ROKUA Skincare on täällä! Keväällä koin oloni etuoikeutetuksi ja jotenkin spetsiaaliksi, kun minuun otettiin ROKUAa kehittävältä taholta yhteyttä ja minua… Lue lisää
Ihohoitola Lupaus & Dr.Hauschka-kasvohoito
Luonnonkosmetiikan pioneeri, klassikoiden klassikko. Muun muassa näillä parilla ilmaisulla voi kuvata saksalaista luonnonkosmetiikkasarjaa Dr.Hauschkaa. Joitakin vuosia sitten työskentelin Dr.Hauschkalla konsulenttina ja meikkaajana mutta jostain syystä en koskaan saanut aikaiseksi käydä kokeilemassa sarjan omaa Dr.Hauschka-kasvohoitoa. Nyt se on ollut to do-listalla jo pitkän tovin kunnes vihdoin erään työn kautta tuli ajankohtaiseksi hoitoa mennä kokeilemaan. Ei siis… Lue lisää
Okabo organics Arganöljytuotteet
Kaupallinen yhteistyö Jos koskaan ikinä milloinkaan olet lukenut blogiani aikaisemmin, olet saattanut törmätä mielipiteeseeni öljyjen käytöstä ihonhoidossa. Ja jos et ole koskaan aikaisemmin lukenut, voit käydä vilkaisemassa ajatuksiani täältä tai täältä. Kun minuun sitten otettiin yhteyttä, että haluaisinko kokeilla sekä ihanaa arganöljyä että uutta mm kaktusviikunaöljyä sisältävää öljyseerumia, oli vastaus aika helppo. TODELLAKIN HALUAN!! Arganöljy… Lue lisää