Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Kokeilussa Kaé-kasvohoito
*sisältää mainolinkin
Oi sitä onnea ja iloa kun pääsee itse kokeilemaan uusia ihania hoitoja. Kuten nyt vaikkapa Káe-kasvohoitoa. Kun sen vieläpä tekee Johanna, ei siitä voi kuin nauttia. Edellisen kerran olen päässyt Johannan käsittelyyn
viime vuonnavajaat kaksi ja puoli vuotta sitten, kun kävin testaamassa kukkatippahoidon.Museokadulta Helsingistä löytyy uutuuttaan hehkuva luonnonkosmetiikanystävän paratiisi, Jolie Spa&shop. Pääsin tutustumaan ihanaan Káe-kasvohoitoon.
Káe on ranskalaista alkuperää oleva luonnonkosmetiikkasarja, jonka hoitofilosofia pohjautuu tuhansia vuosia vanhoihin arabinaisten ihonhoitorituaaleihin. Sarjan kulmakiviä ovat argan-öljy, ruusuvesi, musta saippua ja marokkolainen Rhassoul-valkosavi.
Itse hoito tehdään uusissa, tylikkään vähäeleisissä ja todella kutsuvissa tiloissa myymälän takaosassa omalla spa-alueella. Tilan tyylikkyys yhdistettynä juuri oikeanlaiseen musiikkiin, pehmeältä tuntuviin ja tuoksuviin tuotteisiin sekä ennen kaikkea kosmetologin taianomaisiin käsiin saa aikaan hetken jolloin kaikki muu unohtuu.
Kasvohoito aloitettiin puhdistamalla iho mustalla saippualla, joka on hyytelömäinen oliiviöljystä, eukalyptuksen eteerisestä öljystä ja suolasta tehty puhdistustuote perinteisesti hammameissa käytettynä. Iho kuorittiin pehmeällä arganpähkinää, jojobaa ja ruusuvettä sisältävällä kuorintavoiteella ja puhdistusvaihe viimeisteltiin ripauksella ruusuvettä.
Hoidon aikana iholleni ladattiin suuri määrä arganöljyä ja balsameita tuomaan kosteutta ja ravinteita. Tietenkin hoitoon kuului myös hierontaa. Hoidossa käsiteltiin kasvojen lisäksi myös decolletee ja hieronta ulottui yläselän jännitteisiin asti antaen pehmeän rauhallisen ja rennon olon.
Hoidon kruunasi todella lämmin savinaamio, joka levitettiin kasvoilleni heti sekoituksen jälkeen. Naamio lämmitti mutta myös rauhoitti ja kirkasti ihon. Naamion aikana hierottiin myös kädet. Hoidon jälkeen sekä kasvot että mieli oli rentoutunut ja kirkastunut.
Omat feng shuini eivät todellakaan olleet ihan kohdillaan parin huonosti nukutun yön ja pienimuotoisen stressin jäljiltä, mutta kuten ennenkin olen sanonut, Johannalla on taikaa hyppysissään. Sekavampikin pääkoppa selkiytyy ja rauhoittuu. Ainakin hetkeksi. Ja toisinaan pienikin hetki kaiken kiireen keskellä riittää.
Huippuluokan valokuvaajana minullahan ei itse hoitolasta ole tietenkään yhtään ainutta valokuvaa.
Arganöljyhän on yllättäen peräisin arganpuun pähkinöistä. Jotta homma ei olisi ihan niin helppoa, noukitaan arganpuun pähkinät käsin sekä kuivataan auringossa. Pähkinöiden kuivuttua käsityö jatkuu, sillä pähkinät rikotaan käsin ja pähkinän sisällä oleva manteli saadaan kerättyä turvaan ehjänä.
Kosmetiikan käytössä oleva korkealuokkainen arganöljy kylmäpuristetaan näistä manteleista, sillä kylmäpuristamalla öljyn kaikki korkealuokkaiset hyvää tekevät ominaisuudet saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Eikä arganöljyn kohdalla tietenkään puhuta ainoastaan sen iholle hyvää tekevästä vaikutuksesta, vaan arganöljyllä on myös oma yhteiskunnallinen tehtävänsä työllistävänä teollisuutena. Tuotannossa työllistetään etenkin köyhissä oloissa eläviä naisia, joiden työoloja myös seurataan ja annetaan mahdollisuus parempaan elämään. Yhdeltä henkilöltä menee yhden arganöljylitran tuottamiseen suunnilleen pari päivää, sillä sitä yhtä litraa varten pitää kerätä, kuivata ja pilkkoa noin 3,5kg arganpuun hedelmiä eli noin pari kiloa itse pähkinöitä. Ihan kivasti työllistävää siis. Tämä myös selittää puhtaan arganöljyn hieman korkeamman hinnan, käsityö maksaa.
Arganöljyä tuotetaan vain Marokossa, jossa se itse asiassa oli vaarana joutua hävityksen alle sillä sitä hakattiin polttopuuksi tiuhaan tahtiin. Agadirin yliopiston professori Zoubida Charrouf päätti yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on ja lopulta arganpuiden kasvualue päätyi UNESCOn maailmanperintökohdelistalle vuonna 1999. Puut ja monen iho oli pelastettu.
Arganöljyn hyödyt
Arganöljyn hyödyt ovat moninaiset, sillä se ravitsee ihoa, sopii käytettäväksi päivittäin ja sisältää runsaasti iholle hyödyllisiä (ja jopa välttämättömiä) rasvahappoja, antioksidantteja sekä E-, A- ja F-vitamiineja.
Arganöljyä voi kirjaimellisesti käyttää päästä varpaisiin, sillä se käy hiusten ja hiuspohjan hoitoon ihosta nyt puhumattakaan. Saapa arganöljystä apua myös kuivan koppuraisista kantapäistä kärsivät. Olen kuullut huhun, että arganöljyä on käytetty myös pienille lapsille mutta siitä minulla ei ole sen parempaa näyttöä.
Omassa käytössä kun olen tässä näitä öljyjä kokeillut kerran jos toisenkin, olen huomannut öljyn olevan erityisen mieluinen psorilleni sen hoitavuuden vuoksi. HUOM!!! Niin upea tuote kuin arganöljy onkin, edes se ei pysty psoria parantamaan. Ärtyneisyyttä voi hillitä ja kutinaa rauhoittaa sekä hilseilyä sitoa mutta parantaa ei voi. Nih.
Mitä arganöljy tekee? Tai lupaa tehdä?
Mukaani sain ihoani hellimään Kaé l’huile de beaute-kauneusöljyn, joka on 100% arganöljyä. Se käy ihoa suojaavaksi ja pehmentäväksi tuotteeksi niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksillekin. Sen luvataan ehkäisevän ja vähentävän ikääntymisen merkkejä ja ihon kuivumista sekä korjaavan kylmän, koneellisen ilmastoinnin, meriveden, kloorin, ilmansaasteiden sekä ihoärsytysten aikaansaamia ihovaurioita.
Öljy imeytyy ihoon silmänräpäyksessä. Toki se voi kertoa siitä että ihoni on kuiva mutta ihotuntuma on joka tapauksessa äärettömän ihana. Iho jää pehmeäksi ja kevyesti hehkuvaksi ja vaikka öljy onkin, voisin kuvitella tämän toimivan varsinkin kuivaihoisella meikin alla erittäin hyvin.
Tuoksu on lämmin ja pehmeä, joku voisi sanoa jopa maadoittava. Kokonaisuus kuitenkin toimii tuoksuineen ja ihotuntumineen. Olen ennenkin julistautunut hoitoöljyjen ystäväksi ja tämä on yksi niistä öljyistä jotka takuulla kulkevat mukanani koko talven yli.
Oman Kaé l’huile de beaute-kauneusöljyn pääset tilaamaan täältä*. Hintaa 50ml todella riittoisalla putelilla on 39€.
Jolie Shop & Spa Töölö, Museokatu 19, Helsinki.
Hoito ja tuote saatu.
*mainoslinkki
Koska sinä olet viimeksi käynyt rentoutumassa kasvohoidossa?
Related Posts
Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää
Tänään sain sen vihdoin käsiini. Uunituoreen esikoisteokseni Kosmetiikka – kaikki mitä haluat tietää*. Olen kirjoittanut kirjan oppaaksi niille, joita ihonhoito ja kosmetiikka kiinnostaa mutta jotka eivät ole ihan täysin varmoja siitä mitä ostaa ja mitä käyttää, koska ja miksi. Kirja on siis perusteos, jossa lähdetään liikkeelle ihan siitä mikä iho on. Eli siis perusteista. Sanoinko… Lue lisää
Flow Cosmetics Organic Chamomile water
Sisältää *mainoslinkin Esittelin tuossa hetki sitten yhden monitoimituotteen kesäksi ja koska ne ovat kuitenkin SE juttu näin kesäisin, ajattelinpa nyt esitellä toisen yhtä mainion tuotteen, josta on moneksi ja johon minä itse olen erittäin ihastunut sitä nyt hetken käytettyäni. Ja nythän puhutaan tietenkin suomalaisen Flow cosmeticsin Organic chamomile waterista eli kamomillavedestä, mistäpä muustakaan. Olen tainnut… Lue lisää
ROKUA Skincare
Innostun aina kun kuulen uudesta ihonhoitosarjasta. Ilahdun kun kuulen uudesta suomalaisesta ihonhoitosarjasta. Kiinnostun kun kuulen uudesta miesten ihonhoitosarjasta. Yrittäkääpä siis kuvitella fiilikset kun kuulin uudesta suomalaisesta, nimenomaan miesten iholle suunnitellusta ihonhoitosarjasta!! Ja vieläpä sertifioidusta luonnonkosmetiikkaihonhoitosarjasta. ROKUA Skincare on täällä! Keväällä koin oloni etuoikeutetuksi ja jotenkin spetsiaaliksi, kun minuun otettiin ROKUAa kehittävältä taholta yhteyttä ja minua… Lue lisää